Bedlingtonin normitrimmaus on pikkuisen villakoiramainen; alavatsa paljaana, rinnassa lyhyempää karvaa ja selässä pitempää, jaloissa samoin,häntä paljas samoin korvat, paitsi tupsut korvalehtien päissä, pää kirsusta takaraivoon karvan ääriviiva ovaalin muotoinen, posket ja kaula paljaat. Suunnilleen tämmöinen on siis rodun "virallinen" trimmi. Kun Ava tuli oli se trimmattu hyvin lyhytkarvaiseksi, paitsi pää ja korvatupsut.

Tästä kuvasta nyt ei kovin hyvin erota tuota päätä, mutta se oli minun silmääni hiukan outo, ennen muuta vierastin sitä ettei Ava nähnyt kunolla eteen. Minusta koirallakin silmät ovat ensisijaisesti näköelimet. Voin toki olla väärässäkin. Kesäisellä lomareissullamme uskaltauduin leikkaamaan tuon kuonon paljaaksi otsaan asti. Tuon pehkon alta paljastui kaunis siro koirannaama, en tajua, miksi se pitäisi piilottaa karvan alle? Sittemmin olen rohkaistunut käyttelemään saksia enemmänkin. Varsinkin anturoiden välit ja tassun päälikarvat pitää lyhentää säänöllisesti. Jos ei halua Avan kantavan sisään kaikkia reitin varrelta löytyneitä neulasia ja pikkurisuja.

Tämä versio oli jo kasvanut karvan tuohon kuonon päälle. Nuo sivukarvat kasvoivat hauskasti nopeammin kuin kuonon päällä oleva karva. Tämä punkrokkari ei saanut neitosen omaa hyväksyntää; saman tien kun pääsi käsittelystä, se ravisti sen hajalle. Varmuuden vuoksi joskus vielä pyyhkäisi päätään mattoon, että tuo luomus varmasti katoaa sen päästä. Se olisi muutenkin voinut olla huoleti, en minä tuon näköisenä olisi sitä ulos vienyt. En halua tehdä eläimistäni naurunalaisia tämmöisillä jutuilla. Tuo taustakuvassa oleva turkin malli on se joka jää. Tosin keväällä aion leikata (leikkauttaa) sen tasapitkästi lyhyeksi. Tuon kuonon, korvan alustan, alavatsan ja hännän alta n. 10cm aion pitää ihan lyhyenä jatkuvasti. Nuo kohdat tuppaavat takkuuntumaan ja ovat selvästi tukalat (kivuliaat ?) selvittää harjaamalla tai kammalla. Aion keväällä lyhentää tuosta pään päältäkin karvat ihan lyhyiksi, näemme miltä se näyttää. Luultavasti se saa kuitenkin "hiuksensa" takaisin. Ne antavat sille tosi persoonallisen ulkonäön, itse asiassa sopivat Avalle kuin kirsu kuonon päähän.

Luin rotumääritelmän hoitoohjeesta, että turkin selvitys joka viikko ja pesu tarpeen mukaan riittävät hoidoksi. Homma toimikin hyvin  juoksuun asti. ( Olen sittemmin saanut tietää, että juoksu muuttaa usein nartun  turkin helpommin takkuuntuvaksi.) Avahan oli ensimmäisen viikon ihan poikki, jaksoi juuri ja juuri käydä jättämässä tiedotteet tilastaan strategisesti merkittäviin kulmauksiin. Toisenkin viikon se käytännössä nukkui, enkä raaskinut sitä käskyttää hoidettavaksi. Sitten karu totuus paljastuikin, kun pesin sen juoksun jälkeen.( Nykyisin tiedän senkin, ettei vähänkään pitempää karvaa saa pestä ennen kuin sen on selvittänyt kunnolla... ) Alkaessani selvittää turkkia, huomasin sen muodostavan upean n.kämmenen kokoisista laatoista koostunvan huovutetun peitteen. Tässä vaiheessa hymyni pikkuisen kiristyi. Olen nyt kaksi viikkoa, vähän ylikin, selvittänyt tuota turkkia kamman, harjan,sukkapuikon ja saksien kanssa. Ensimmäinen ajatukseni, ja aika moni muukin tuon projektin aikana, oli leikata turkki kokonaan lyhyeksi. En kuitenkaan halunnut tehdä sitä, sillä se oli tosi hyvin kasvanut n. 5cm pitkä kaunis verho pikkuisemme ympärillä. Joten käytin saksia harkiten ja selvitin monta kertaa päivässä lyhyempiä jaksoja kerrallaan. Ava oli jo loppuvaiheessa yhtä kyllästyneen näköinen kuin minä itsekin olin. Lopetin joka kerralla vähän sen jälkeen, kun se ensimmäistä kertaa koitti livistää. 

Nyt turkki on pientä aluetta niskassa lukuunottamatta selvä. Ja lainehtii kauniisti Avan sipsutellessa lenkillä. 

  Tässä kuvassa on vielä melkoisesti takuja, ne jäävät "kivasti" noiden rasta-alkujen alle piiloon. Vaikka tuota karvaa on paljon ja se on melko pitkää, ei siitä ole kovin isoksi lämmön suojaksi. Pohjavillan puuttuessa, ei tuo suojaa tuulelta eikä pakkaselta. Huomasin sen, kun täällä oli pari päivää pakkasta. Ei muuta kuin käytöstä poistettujen vaatteiden kimppuun. Löytyi yksi Keskimmäisen villapaita josta joku oli tehnyt pesuvirhellä huopapaidan. Se pitää hyvin tuulen ja oikeana villapaitana myös lämmittää. Leikkasin n. 20cm auki, reunat lomittain ja hakaneulalla kiinni. Eipä paleltu enää.

Vahingosta viisastuneena, en aio montaa päivää pitää väliä turkin kampauksessa. Myös kynsien leikkuu on ohjelmassa parin viikon välein. Siitä Ava ei myöskään pidä. Saan sen kuitenkin tehtyä, se vain näyttää koko ajan siltä kuin leikkaisin varpaat pois enkä kynnen. Teemme useimmat lenkit metsän pojalla, se on niin pehmeä etteivät kynnet juurikaan itsestään lyhene.

Avasta on muuten tullut ihan sosiaalinen koira, ei lähelläkään sitä hysteerisesti haukkuvaa otusta joka tuon hihnan päässä oli kesäkuussa. Useita ystäviä on jo tullut, muutamien kanssa olemme käyneet yhdessä lenkilläkin. Muut koirat se ohittaa (usemmiten) tyynen rauhallisesti, saattaa silmäkulmastaan vilkaista minua kuin sanoakseen:"Katsos nyt miten hienosti osaan, kun haluan."

Tuo kuva on edellisen suihkun jälkeen. Olin ajatellut odottaa tiputtelun loppumista ennen seuraavaa, viime yön pulauttelu ja iltalenkin hämärissä tehty "löytö" kuitenkin saivat minut tarttumaan taasen shampoopulloon. Iloinen yllätys oli, että nyt sain Avan jo melkein perille pelkän käskyn voimin. Eikä se enää tärise pesun aikana.

Joku on viime aikoina mennyt säätämään termostaatin ulkona pikkuisen viileämmälle. Tänä aamuna oli ensimmäinen pakkasyö takana. Ava oli aamulla sitä mieltä, että aamulenkin voisi siirtää pikkuisen myöhemmäksi, vaikkapa toukokuun loppuun. Siltä tuo otus ainakin näytti, kun pääsi ulkoportaalle. Se nuuhkaisi kerran, aivasti ja päätti kääntyä takaisin. Julmana emäntänä kiskoin sen liikkeelle. Alun vastahakoisuuden jälkeen sillä tuntui olevan taas ihan kivaa. Vauhtia riitti ja kuono tutki maaston entiseen tahtiin. Pakkasyön jäljitä nuo muiden koiruuksia jättämät kasat levittivät ertyisen tukevan tuntuista aromia. En nyt yritä väittää, että Ava olisi hajuton, päin vastoin. Kuitenkin se tuoksu on huomattavasti miedompi, lähes olematon, kakkapussin läpi. Tämä pikkuisena vihjeenä muille koiranomistajille, jotka mahdollisesti ovat lukaisemassa näitä tuumailujani. Muistan vielä hyvin, miltä kotikatuni lemahti joku vuosi sitten, kun oli takana melko luminen talvi. Kun nuo kinoksiin talletetut annokset sulivat ja alkoivat taasen levittää sulotuoksujaan. Kakkafanaatikkona kannan hauvelini kikkareet roskikseen metsästäkin. Ei ole sielläkään mukava törmätä mihinkään urbaanin koiraeläimen peittelemättömään ulosteeseen. Useimmat villit lihansyöjät hiukan peittelevät tuotoksiaan. Eivätkä ne ole niin kosteita, kuin nämä hyvin hoidettujen lemmikkien  keot. Onneksi Ava ei halua haistelua lähemmin tutustua noihin merkintöihin.

    Avan ruokahalu on kasvanut samassa suhteessa, kuin ilmat ovat viilenneet. En kuitenkaan Avan yllätykseksi anna sille yhtään enempää ruokaa.  Se saa saman desin papanoita ja makupalat lenkeillä. Niinpä se on sitten "pakotettu" rosvoamaan ruokansa. Se on oppinut avaamaan leipäpussin. Jos pöydälle unohtuu jotain syötävää ja keittiö jää vaille ihmisiä, pöydällä ei ole syötävää viiden minuutin kuluttua. Kuopus ensin kannusti tätä rosvoa, mutta kerrottuani liikapainon vaaroista hä ymmärsi mistä on kyse.  Olen pikuisen koittanut seurata tilannetta, jos edellisiltana on tullut mässäiltyä, on seuraavan päivän lounas pikkuisen kevyempi. 

 Vaikka ressukka joutuukin lenkkeilemään tässä julmassa maailmassa ja kärsii vielä nälkääkin, ei tuo luonne kuitenkaan ole muuttunut äkäisemmäksi. Edelleen tämä otus kerjää enemmän rapsutusta kuin makupaloja. Ei tarvitse kuin ottaa sen harja käteen, se on valmiina istumassa edessä. Nyt sen turkki tarvitseekin hoitoa lähes päivittäin, ettei pääse tulemaan pahoja takkuja. Ajattelin, ettei sitä tarvitsisi trimmata ennen kevättä. Saa nyt sitten nähdä onnistuuko tuon turkin harjaaminen riittävän usein. Ava täytyy myös pestä hiukan reilun kahden viikon välein, sen turkista tulee semmoinen harmaa ja hiukan mattapintainen. Karvat asettuvat suortuviksi heti harjaamisen jälkeen, kun taas puhdas turkki on todella pehmeä ja ilmava. Aion koittaa, millaista lankaa tuosta tulee, kunhan trimmaus on ajankohtainen.

  Oma hauskuutensa oli, kun lähdimme ensimmäistä kertaa metsään lähes pimeään aikaan. Ava ei ollut yhtään halukas tulemaan pimeään synkkyyteen.  Kuljimme parisataa metriä valaisematonta tietä, koko ajan se oli ihan vierellä. Pikkuhiljaa se on tottunut, mutta huomaa vielä, ettei se ole ihan sinut tuon pimeyden kanssa. Minusta on mukava kulkea ihan pimeässä metsässä. Kuulostella ääniä ja varoa askeleitaan. Nyt minä kuljen helpommin, kun nuo apujalat estävät kompuroinnin. Kuljen muutenkin mielummin hiekkatietä tai ihan metäpolkuja. Olen huomannut, että mitä kimmoisampi maa, sitä helpompi minun kulkea nin ettei ala sattua.